lstipakov (lstipakov) wrote,
lstipakov
lstipakov

Aluepalautuksesta

Vuonna 1940 satoja tuhansia suomalaisia joutui pakenemaan omista kodeista. Vuoden kuluttua osa niistä palasi takaisin, mutta vuonna 1940 evakuoitui taas. Suomen valtio joutui asuttamaan yli 400 000 ihmistä ja luovuttamaan Neuvostoliitolle 12% alueestaan. Tällä kertaa lopullisesti, eikö niin?

Suomessa on olemassa pieni osa yhteiskunnasta, joka halua saada takaisin luovutetut alueet. Äärimmäisiä siitä, kuten Isänmaallinen Kansanliike, halua edes Venäjän maksavan sotakorvaukset takaisin. Suomen hallituksen virallinen kanta on niin, että Suomessa ei ole mitään aluevaatimuksia Venäjälle. Jos Venäjä haluaa keskustella aluepalautuksesta, Suomi on valmis keskustelemaan siitä. Tietääkseni Neuvostoliiton romahduksen aikana Suomen ja Venäjän välillä kävi keskusteluja tästä asiasta. Onneksi silloin Koivistolla oli tarpeeksi älyä jäädä rajat muuttumattomaksi. Hän tiesi, että huolimatta siitä vasta muodostunut Venäjän valtio olleen heikkona, tulevaisuudessa tilanne muuttuu. Niin kuin menneisyydessä Tarton rauha ja Talvisota.

Nykyisin mielipidekyselyjen mukaan suuri osa suomalaista ei halua Karjalaa takaisin. Pitäisikö Suomen pyrkiä saaman luovutetut alueet, kuin Karjala, Salla ja Petsamo, takaisin? Mielestäni ei pitäisi.

Osan palautuksen kannattajista mielestään Pariisin rauhansopimus, tai ainakin alueita kohdelevät pykälät, on laitonta. Syynä on se, että jonkun mielestään toinen maailman sota oli Stalinin ja Hitlerin laittoman sopimuksen seurauksena ja kannattaa ottaa käyttöön Tarton rauhasopimus. Mitä se hullu ilmaisu käytännössä tarkoittaa? Minusta vastaus on aika selvä – se tarkoittaa uutta sotaa. Kiitos, mutta ei kiitos. Meidän maamme valitettavasti tietävät jo oikein hyvin, mikä sota on. Lisäksi, miksi välttämättä Tarton sopimus? Miksi ei ole vaikka Stolbovan rauha? Ehkä siksi, koska silloin Suomen valtio ei ollut olemassa.

Monien mielestään se luovutus on epäoikeudenmukainen. Varsinkin noiden alueiden asukkaiden mielestään. Se on tietysti ymmärrettävää. En tiedä, mitä tuntisin, jos joutuisin siihen tilanteeseen. Valitettavasti tässä ei voi tehdä mitään. Oikein paljon sotilaita, ja enemmistö niistä Venäjän puolella, on kuollut sitä varten, että raja on nykyisessä paikassa. Aluepalaus olisi tarkoittanut siitä, että ne ovat kuolleet turhaan. Venäjän hallinto ei hyväksy sitä. Palautetaan tähän kysymykseen vähän myöhemmin.

Nykyään Karjalassa asuu aika paljon väkeä. Muistaakseni osa niistä siirrettiin tuohon sodan jälkeen monista Neuvostoliiton alueista, esimerkiksi Uralista ja Ukrainasta. Palauttaen Karjalan Suomelle, mitä paikallisten asukkaiden pitäisi tehdä? Siellä on syntynyt ja kasvanut jo muuttama sukua. Jopa jos Suomen valtio maksaisi korvauksia, osa väestöstä varmasti ei suostuisi lähteä pois omista kodeista. Jos epäoikeudenmukaisuus on jo tapahtunut kerran, olisiko uuden oikeudenmukaisuus ratkaisuna?

Ei ole suuri salaisuus niin, että elintaso eroa huomattavasti Suomen ja Venäjän välillä. Varsinkin luovutetuissa alueissa. Siinä on monta syytä. Mutta saaden alueita takaisin Suomi joutuisi sijoittamaan älyttömästi paljon rahaa alueiden saneeraukseen. Nykyisessä taloustilanteessa se olisi ollut aika kova isku taloudelle. Nykyään kouluja ja terveyskeskuksia lakkautetaan, verot nostetaan, valtion velka kasvaa. En usko suomen valtiolla olevan liika kymmeniä miljardia euroa. Lisäksi en usko Suomen veromaksajien suostuvan veron korottamiseen aluepalautusta varten.

Haluan puhua vahan kaatuneista Neuvostoliiton sotilaista. Kaikki Suureen Isänmaalliseen Sotaan osallistuneet sotilaat ovat minun mielestäni sankareita. Jos Neuvostoliitto olisi hävinnyt, on aika selvä, että minä en olisi ollut olemassa. Natsi Saksan mielestään me olemme olleen ali-ihmisinä, joita tulisi tuhota. Olen äitien puolestaan juutalainen ja natsit tykkäsivät meistä ennen kaikkea. Siksi kaikki tuota sotaa (Suomen versiossa Jatkosota) käyneet Neuvostoliiton sotilaat ovat minulle arvokkaina ja sankareina.

Mutta talvisota on toinen asia. Ei Suomi ollut hyökännyt Neuvostoliittoon. Päinvastoin. Kyllä, Neuvostoliiton sotilaat eivät ole ajatelleet suomalaisista ali-ihmisinä. He ovat totelleet käskyä. Mutta on käynyt näin, että sodan ensimmäisenä päivänä Neuvostoliito pommitti Suomen kaupungit sotaa julistamatta ja monia ihmisiä menehtyi. Mitä voisin vastata siihen? No ei mitään. Poliitikot eivät ole jaksaneet löytää sopua ja syyttömiä siviilejä ihmisiä ovat kuolleet. Minun mielestään raja olisi ollut siirrettävä pois Pietarista. Jopa Paasikivi sanoi Tarton rauhan sopimuksen jälkeen, että saavutettu raja on liian hyvä Suomelle. Olisiko mahdollista välttää sotaa? En osaa sanoa. Nyt on jo myöhässä ja järjetöntä pohtia.

Karjalan menetys on valitettava sodan seuraus. Meidän kaikkien on sopeuduttava siihen.
Tags: sota, suomi, venäjä
Subscribe
  • Post a new comment

    Error

    default userpic
    When you submit the form an invisible reCAPTCHA check will be performed.
    You must follow the Privacy Policy and Google Terms of use.
  • 0 comments